|
Pohjanmaalla sanotaan, että Seinäjoki elää
maakunnasta. Tämä pitää hyvin paikkansa
myös meidän kohdallamme, sillä kolmasosa liikkeemme
asiakkaista tulee ympäröivästä maakunnasta.
Rehti pohjalaisuus ja reilu kauppias- henki ovatkin toiminnallemme
ominaisia piirteitä. Esimerkiksi elintarvikkeista noin
puolet tulee oman maakunnan alueelta ja koko tavaravalikoimasta
80 prosenttia on kotimaista.
Merkittävänä päivittäistavarakaup-
piaana palvelemme luonnollisesti lähialueen asiakkaita,
mutta viikoittain meillä käy asiakkaita jopa 100
kilo- metrin säteeltä. Yhä kasvava osa asiakkaistamme
on myös suurkeittiöitä, liikeyrityksiä
ja julkisia laitoksia, jotka ovat pääasiassa Seinäjoelta
ja naapurikunnista.
|